Maakuntien ja järjestöjen yhteistyön konkreettisia mallinnuksia

Järjestöt ja vastaava ministeri ovat hartaan yksimielisiä siitä, että järjestöt on otettava huomioon sote-uudistuksessa.

Miten yhteistyö voitaisiin mallintaa konkreettisesti niin, että se ei jäisi vain selvitysten, linjausten ja lakipykälien yleisiksi muotoiluiksi?

Hyvinvointialojen liitto, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ja Kuntaliitto vetosivat helmikuun lopussa, että sote-järjestöjen toiminnan tuottamat hyödyt hyvinvoinnin edistäjinä ja julkisten palvelujen täydentäjinä tulee turvata sote-lainsäädännössä.

Vetoomus oli hienosti rakennettu ehjä kokonaisuus. Vetoomuksen vastaanottanut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru vastasi myötäsukaan.

Krista Kiuru

Eikä ihme. Onhan Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa selkeät linjaukset mm. siitä, että ”[V]ahvistetaan sote-järjestöjen toiminnan edellytyksiä” ja ”[J]ärjestöjen roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä vahvistetaan ja järjestöjen mahdollisuus tuottaa palveluita turvataan”.

Kysymys on siitä, minkälaiset kirjaukset ovat aidosti vaikuttavia. Helposti tyydytään siihen, että kun joku asia on mainittu, se riittäisi ja realisoituisi käytännössä. Niinhän ei välttämättä tapahdu.

Niinpä kirjelmässä edellytetään, että lain tasolla olisi selkeästi määriteltävä, että jokaisen maakunnan alueella on oltava tätä tarkoitusta varten vähintään yksi vaikuttamistoimielin.

Konkretisointiehdotus 1: Osallisuusneuvosto korostaisi yhteistä missiota

Mutta voisiko ajatusta vielä edelleen kehittää niin, että hyvinvointivaltion ja kansalaisjärjestöjen yhteisestä inkluusiotehtävästä nousisi vieläkin selkeämpi tehtävä. Olen jo edellisellä hallituskaudella ehdottanut ja uudistan ehdotukseni nyt: Osallisuusneuvoston perustamisella fokus olisi suoraan sisällössä ja tavoitteessa: kansalaisten hyvinvoinnille oleellisten ihmisarvon, osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden toteutumisessa.

Olisi järkevää ja suunnitelmallista, jos jokainen maakunta laatisi kansalaisyhteiskuntastrategian osana strategiatyötään. Siinä asetettaisiin tavoitteet yhteistyölle paikallisyhteisöjen, järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa.

Vaikka kaikkia seurakuntia ei lasketa aina kansalaisyhteiskuntaan kuuluviksi, olisi seurakuntien diakoniatyö syytä ja tarkoituksenmukaista huomioida tässä. Niin paljon diakoniatyön syliin putoaa ihmisiä, jotka putoavat yhteiskunnan turvaverkoista. Näin on tapahtunut myös ns. leveämpien hartioiden liitoskunnissa.

Olisi selkeämpää, jos jokaisen maakunnan tulisi asettaa osallisuusneuvosto yhdeksi keskeiseksi vaikuttamistoimielimeksi. Sen tehtävinä voisivat olla esimerkiksi

1. linjata yhteistyön tavoitteet, toimeenpano ja seuranta,
2. tarkastella hyvinvointi-indikaattorien, datan ja tutkimusten perusteella kansalaisten ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ja erityisryhmien osallisuuden, toimijuuden, yhteisöllisyyden ja palveluiden toteutumista sekä erityisesti vastaamista heikkoihin signaaleihin osallisuusvajeista ja marginalisoitumiskehityksestä,
3. tarkastella hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelmallista toteuttamista sekä varmistaa järjestöjen edustajien osallistuminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja koordinaatioon,
4. tarkastella asiakaslähtöisten palvelupolkujen toimivuutta sote-palveluista vertaistukeen ja vapaaehtoistoimintaan – ja päinvastoin: erilaisista matalan kynnyksen paikoista tarvittaessa varsinaisiin sote-palveluihin,
5. varmistaa, että asiakasohjauksessa järjestöjen ja muiden paikallisyhteisöjen toiminta otetaan huomioon,
6. tarkastella palvelujen suunnittelemisen ja kehittämisen käytäntöjä yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa ja heidän tarpeistaan käsin (käyttäjälähtöinen kehittäminen)
7. ja osallistua hyvinvointikertomuksen laadintaan.

Edellisessä luettelossa on useita niitä asioita, joita kolmen tahon kirjelmässä edellytetään.

Olisi tärkeää, että koko sote-järjestöjen palvelu- ja toimintarepertuaari olisi huomioitu osallisuusneuvoston työssä:

Vaikka sote-palvelut sinänsä eivät kuulu hyte-työhön, on muistettava, että järjestöjen missiona on ollut luoda pitkiä palvelupolkuja. Rahoituksen rajapinnat ovat asiakkaiden näkökulmasta yhdyspintoja.

Neuvostojen työlle olisi huikean hyvä pohja jo niissä toimivissa maakunnallisissa järjestöneuvottelukunnissa ja vastaavissa, joista osaa on rakennettu jo ennen sotea.

Konkretisointiehdotus 2: Viisaassa sote-keskusarkkitehtuurissa yhteistyö voidaan rakentaa osaksi keskuksen ekosysteemiä

Kirjelmässä on myös konkreettinen ehdotus siitä, että ”maakuntien on nimettävä vastuutaho järjestöyhteistyöhön”. Kannatettava ehdotus.

Ehdotusta voisi hioa eteenpäin. Entäpä jos koko tulevaisuuden sote-keskus olisi rakennettu niin, että se sisältäisi järjestöyhteistyön?

Mallinsimme Minna Kivipellon kanssa käytännön kokeilusta nousseiden empiiristen tulosten perusteella mallin, joka huomioi niin sosiaalityössä jo arkipäivää olevan laajennetun integraation eri viranomaisten kanssa ja joka niin ikään huomioi sosiaalityön arkipäivää olevan yhteistyön järjestöjen ja paikallisyhteisöjen kanssa inkluusiotehtävän toteuttamisessa:

Tässä tulevaisuuden sote-keskuksen mallissa oltaisiin suoraan ytimessä: asiakasrajapinnassa. Ehdotuksessamme emme tuo varsinaisesti mitään uusia elementtejä käynnissä olevaan tulevaisuuden sote-keskusten hahmottamiseen. Sen sijaan pyrimme osoittamaan, miten tulevalle uudistukselle asetetut periaatteet on mahdollista toteuttaa asiakas- eikä organisaatiolähtöisesti.

Uusi toimintamalli saattaa edellyttää, että luovutaan vanhojen organisaatioiden ja professioiden nimikkeistä. Esimerkiksi aikuissosiaalityöstä vastannut sosiaalityöntekijä olisikin nyt yhteisöpalveluiden koordinaattori, kirjoitimme. Tällä halusimme korostaa sitä, että uuden sote-keskusajattelun perustana ei olisi perinteinen hierarkkinen johtaminen vaan että sote-keskusten johtaminen olisi myös verkostojen ja ekosysteemien johtamista. Näin yhteyshenkilö ei olisi maakunnan ja järjestöjen rajapinnassa vaan maakunnan, järjestöjen ja asiakkaan rajapinnassa!

Mallimme vastaa myös hyvin pitkälle uusimman Sosiaalibarometrin johtopäätöksiin ja suosituksiin, jotka pohjautuvat 882 sosiaali- ja terveysjohdolta, kuntien sosiaalityöltä, TE-toimistojen ja Kelan johdolta sekä toimihenkilöiltä koottuihin näkemyksiin.

Konkretisointiehdotus 3: Yhteinen asiatuntijaryhmä käymään läpi hyte-kertoimien perusteet

Kolmanneksi otan esille asiakokonaisuuden, jossa olen hieman heikoilla jäillä. Olisi pitänyt enemmän paneutua hyte-kertoimien rakentumiseen (kuntien osalta ks. esimerkiksi nämä sivut). Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos olisi käyttänyt parasta mahdollista asiantuntemusta em. kertoimien määrittämisessä, kun niitä edellisellä sote-kierroksella luotiin.

Järjestöjen toiminnan vaikutusta mainittuihin kriteereihin on vain vaikea osoittaa. Niinpä hyte-rahoituksesta saattaa tulla järjestöille suuri pettymyksen aihe. Kun rahoituksen idea on kannustinvaikutuksessa, ne ovat sitten aika määrääviä sen suhteen, mihin maakunnat tulevat satsaamaan.

Toisaalta THL on upeasti kehittänyt niin Sokra-hankkeessa kuin muutoinkin osallisuusajattelua. Siellä on kehitetty mm. osallisuuden kokemisen mittarointia. Osallisuuden toteutumisessa järjestöillä on oma paikkansa. Onko kriteereiden haarukka riittävän laajalla?

Kannattaisiko järjestöjen parhaiden tilasto-osaajien ja THL:n väen käydä nämä indikaattorit ja kriteerit yhdessä läpi? Ehdotukseni on turha, jos joku tai jokin taho on jo tehnyt vaikutusarvioinnit järjestöjen työhön.

Jorma Niemelä