Ovatko sote-järjestöt aidosti uudistava ja kehittävä voima suomalaisessa yhteiskunnassa? Vastausta etsitään tänään julkistetussa selvityksessä Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:19).
Vastaus on kahtalainen. Yhtäältä järjestöt ovat sitouttuneita kehittämistyöhön, mutta toisaalta niiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on kokonaisuutena aika lailla jäsentymätöntä toimintaa.
Kun selvitys sosiaali- ja terveysjärjestöjen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta julkaistaan, elämme historiallista murrosvaihetta. Maailmanlaajuinen koronapandemia iski lujaa yhteiskuntien sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Kriisi kiihdytti monia tulevaisuustutkijoiden tunnistamia kehityssuuntia.
Monilla työpaikoilla ja yhteisöissä tehtiin ennennäkemättömiä digiloikkia, monia palveluja on muotoiltu täysin uudella tavalla ja kriisi vauhditti uudenlaisen kansalaistoiminnan muotoutumista – vaikkapa asuinalueen riskiryhmäläisten palvelemiseksi.
Parhaillaan yritetään hahmottaa kriisin vaikutusta haavoittuvien ryhmien elämään. Moni näistä vaikutuksista tulee olemaan pitkäkestoisia, vaikka pandemia kohtuullisessa ajassa laimenisi ja katoaisi. Perustellusti aivan erityistä huolta on kannettu lasten asemasta. Talouskriisi pudotti ja pudottaa monia työtätekeviä ja yrittäviä kansalaisia riskivyöhykkeille.
Kriisi ravisutteli monien kansalaisjärjestöjen toimintaa. Useista perinteisistä työ- ja toimintatavoista tuli suorastaan kiellettyjä. Osalta putosi taloudellinen pohja päivässä. Vanhan ja kuluneen sanonnan mukaan kriisi on aina myös mahdollisuus. Syntyi oppikirjamainen tilanne: Miten toteutamme missiotamme tilanteessa, jossa vanhat keinot eivät ole käytössä?
Kriisi heikentää entisestään julkistaloutta. Tämä tuo lisäpainetta rakenteellisiin uudistuksiin. Niistä tärkein on sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Jos sote-uudistus on vain palveluiden ja viranomaistoimintojen kokoamista uudella tavalla palikkaleikkinä, uudistuksen merkitys jää vähäiseksi. Nyt tarvitaan kokonaan uudenlaisen dynamiikan luomista, jossa kaikki voimavarat otetaan luovasti käyttöön. Ovatko järjestöt tässä uudistuksessa mukana?
Monipuolista mutta strateginen ajattelu ohutta
Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? -selvityshankkeesta päätettiin niin sanotusti hyvän sään aikana. Selvityksen merkitys on korostunut kriisin myötä. Kun kirjoitin selvityksen esipuheen ensimmäistä luonnosta, välitettiin monilta kanavilta Suomi toimii -kampanjan avajaistilaisuutta. Nopea ja notkea järjestöjen toiminta ja järjestöjen innovatiivisuus tulivat esille. Vireä kansalaisyhteiskunta lisää niin yksilöiden, yhteisöjen kuin koko yhteiskunnan kestokykyä ja selviytymistä vaikeissa tilanteissa.
Nyt julkaistu selvitys osoitti, kuinka sitoutuneita sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat palveluiden, prosessien, toimintamallien, työmenetelmien ja järjestelmien kehittämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Yhteistyö korkeakoulujen kanssa oli suhteellisen laajaa. Selvitys toi esille myös järjestöjen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan monipuolisuuden.
Selvitys osoitti myös kääntöpuolen. Järjestöjen TKI on kokonaisuutena jäsentymätöntä. Se on monilta osin huonosti verkottunut suomalaiseen innovaatiojärjestelmään. Järjestöt tekevät paljon keskinäistä yhteistyöstä, mutta TKI-toiminta ei ole saanut valtakunnallista hahmoa.
Strateginen ajattelu olla mukana sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on heikkoa. Järjestöjen TKI:n tukipalvelut ovat hajanaisia ja määrittelemättömiä. Innovaatioketju on rikki. Järjestöjen kohtelu immateriaalioikeuksissa ei ole kannustava.
Nyt tarvitaan vaikuttavia ja kustannustehokkaita ratkaisuja
Muutos on mahdollista. Nyt tarvittaisiin innostuneita ja visionäärisiä järjestötoimijoita, jotka yhteisvoimin alkaisivat määritellä tavoitetta ja raivata polkua kohti innovaatiojohtajuutta.
Toki tarvitaan erilaisten keskus- ja liitto-organisaatioiden hallinnollisia ratkaisuja ja resurssointia. Mutta on turha kuvitella, että dynaaminen kehitystyö toteutuisi pelkillä hallinnollisilla ratkaisuilla. Liikkeellelähtöä kiirehtii sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jonka toteutuminen nyt tällä hallituskaudella toivottavasti tapahtuu.
Selvityksessä toivotaan, että järjestöjen näkökulmasta olisi myös syytä selventää järjestöjen kohtelua immateriaalioikeuksien osalta sekä innovaatiotoiminnan kannustimia. Toki on totta, että useimmat ideat ja innovaatiot rikastuvat ja täydentyvät tullessaan jaetuiksi. Mutta koronapandemian hoito on osoittanut sen, että yhteiskuntamme huolehtii paljon paremmin yrityksistä kuin palvelutuotantojärjestöistä.
Palvelutuotantojärjestöt ovat jääneet yrityksiä huonompaan asemaan. Onko siis oikein, jos järjestö kehittää esimerkiksi pääosin omalla rahalla ja pieneltä osin Veikkausvoittovaroilla jotain uutta innovaatiota, se ei saa suojata IPR-oikeuksin kehittämäänsä? Hyödyn voivat korjata yritykset.
Tulevina aikoina tullaan yhteiskunnassamme tarvitsemaan aikaisempaakin vaikuttavimpia ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Riittääkö se, että järjestö pitää kohderyhmänsä puolta ja vaatii lisää rahaa tilanteessa, jossa julkinen talous on entistä syvemmässä kriisissä? Silloin herkästi ollaan osa ongelmaa, ei osa ratkaisua.
Innovatiivisilla uusilla ratkaisuilla ja osoittamalla ratkaisujen kokonaistaloudellisuus ollaan parhaiten ajamassa asiakaskuntien/kohderyhmien asiaa.
Nyt esille haavoittuvat ryhmät ja alue- ja paikallistason toiminta
Vaikka järjestöjen voima on kohtaamisessa, sen kohtaamisen taustalla ja tukena ovat tänä päivänä digitaaliset ratkaisut ja datan hyödyntäminen.
Järjestöillä on myös tärkeä tehtävä jäsentää kaikista haavoittuvimpien ryhmien elämäntilannetta ja palvelutarvetta niin, että virheellisesti asetetut vaikuttavuus- ja tehokkuusvaatimukset eivät johda näiden ryhmien hylkäämiseen ja uloslyöntiin palveluista. Tärkeää on löytää kaikkien kansalaisryhmien tukeen ja palveluihin oikeat vaikuttavuuskriteerit.
Monestakin syystä – eikä vähiten pandemian opetusten tähden – on syytä korostaa sitä, että järjestöjen TKI-toiminnasta merkittävän osan tulisi kohdistua paikallis- ja aluetason kansalaistoiminnan vahvistamiseen. Pieniltä, paikallisilta osallisuutta, toimijuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviltä yhteisöiltä ei voi eikä tule vaatia mitään tutkimusorienteisuutta. Uusia innovaatiota sen sijaan voi niissäkin syntyä.
Isompien valtakunnallisten toimijoiden tulisikin suunnata merkittäviä ponnisteluja paikallista toimintaa helpottavien ja siitä dataa keräävien palvelujen kehittämiseen sekä innovaatioaihioiden palvelumuotoiluun ja tuotteistamiseen.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA voivat omilla linjauksillaan tukea ja edesauttaa tätä kehitystä. Valtiovallan ja järjestöjen yhteistyöllä voidaan rakentaa niin sanottua inklusiivista yhteiskuntaa, jossa kaikilla ryhmillä on paikkansa.
Rajoittui vain veikkausvoittovaroihin – tarvitaan laajempaa selvitystä
Selvitystä lukiessa on tärkeä muistaa, että tässä käsitellään vain STEA-avusteista tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Sen ulkopuolelle jää järjestöjen monien muiden rahoituslähteiden avulla tekemä tutkimus- ja kehitystyö. Tarvittaisiin kokonaisselvitys, jossa mukaan otettaisiin esimerkiksi EU:n rakennerahastojen rahoittama kehitystyö.
Ja selvitys toi esiin myös sen, että onpa muutamilla järjestöillä oma rahasto tai säätiö tutkimustoiminnan rahoittamiseen ja tekemiseen! Mutta sen ja kokonaisuuden kuvaaminen on järjestöjen itsensä tehtävä esimerkiksi barometrituotannon kautta.
Selvityksen on teettänyt sosiaali- ja terveysministeriö, mutta taustalla on arviointi- ja avustusjaoston aloite.
Valtioneuvosto on asettanut sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusasioiden neuvottelukunnan rinnalle itsenäisen arviointi- ja avustusjaoston. Apajaislain mukaan jaoston tehtävänä on antaa sosiaali- ja terveysministeriölle lausuntoja terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen myönnettävien avustusten jaosta sekä tehdä arviointeja avustettavien järjestöjen toiminnasta.
Ensimmäinen vuosiksi 2017-2021 nimetty ja valtiopäiväneuvos Raimo Vistbackan johtama jaosto on antanut lausunnot kaikista ehdotetuista avustusten jaoista. Järjestöjen toiminnan arviointien pohjaksi se on teetättänyt tulevaisuusselvityksen Kansalaisjärjestö jälkiteollisessa artistiyhteiskunnassa (Halava, Pantzar ja Lukin 2018) ja toisena tämän innovaatioselvityksen Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? (Ranta, Laasonen, Lähteenmäki-Smith, Manu, Haavisto, Rissanen ja Korhonen 2020).
Jaosto hyödyntää näitä selvityksiä omassa työssään, mutta uskoo niillä olevan laajempaakin merkitystä.
Jorma Niemelä
Kirjoittaja on selvitystä ehdottaneen arviointi- ja avustusjaoston varapuheenjohtaja.
doktriini.wordpress.com 
Yksi kommentti artikkeliin ”Kykenevätkö järjestöt uudistamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa?”