Blogissani Järjestöt ja sote: Mosaiikki on kaunis – mutta vain jos palat ovat paikoillaan (1.6.2020) ehdotin osallisuus- ja hyvinvointineuvottelukuntaa tai -neuvostoa maakuntien ja järjestöjen yhteistyöelimeksi. Ehdotus on herännyt keskustelua. Moni on tervehtinyt ehdotusta ilolla.
Tarkoitus ei missään nimessä ole se, että nykyisten järjestöneuvottelukuntien rinnalle tai tilalle tulisi jokin uusi neuvottelukunta. Päinvastoin!
Monet maakunnalliset järjestöneuvottelukunnat ovat tehneet hyvää työtä ja löytäneet paikkansa. Niiden toimintaa tulee jatkaa ja kehittää.
Kysymys on vain nimestä, jonka kautta löytyisi paremmin maakuntien, järjestöjen ja ehkäpä myös kuntien yhteinen missio ja fokus ihmisten osallisuuden, toimijuuden ja .hyvinvoinnin vahvistamisessa.
Muutoinkin tulee varoa erilaisten ja eritasoisten hallintohimmeleiden rakentamista. Järjestökenttä on perusluonteensa mukaisesti jo muutoinkin niin moninainen, että maakunnallisen yhteistyön rakentamisen pitää olla mahdollisimman selkeää.
Mitkä ovat sitten niitä yhteistyön keskeisiä alueita? Blogissani Maakuntien ja järjestöjen yhteistyön konkreettisia mallinnuksia (29.4.2020) kirjoitin osallisuusneuvoston tai -neuvottelukunnan tehtävistä. Niitä voisivat olla esimerkiksi
- linjata yhteistyön tavoitteet, toimeenpano ja seuranta,
- tarkastella hyvinvointi-indikaattorien, datan ja tutkimusten perusteella kansalaisten ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ja erityisryhmien osallisuuden, toimijuuden, yhteisöllisyyden ja palveluiden toteutumista sekä erityisesti vastaamista heikkoihin signaaleihin osallisuusvajeista ja marginalisoitumiskehityksestä,
- tarkastella hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelmallista toteuttamista sekä varmistaa järjestöjen edustajien osallistuminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja koordinaatioon,
- tarkastella asiakaslähtöisten palvelupolkujen toimivuutta sote-palveluista vertaistukeen ja vapaaehtoistoimintaan – ja päinvastoin: erilaisista matalan kynnyksen paikoista tarvittaessa varsinaisiin sote-palveluihin,
- varmistaa, että asiakasohjauksessa järjestöjen ja muiden paikallisyhteisöjen toiminta otetaan huomioon,
- tarkastella palvelujen suunnittelemisen ja kehittämisen käytäntöjä yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa ja heidän tarpeistaan käsin (käyttäjälähtöinen kehittäminen)
- ja osallistua hyvinvointikertomuksen laadintaan.
Kysymys on siitä, miten kansalaisyhteiskunnan toiminta ja voimavarat ovat mukana hyvinvointityössä.
Janne Haikari on koonnut hyvää pohjaa järjestöyhteistyölle julkaisussa Järjestötieto sote-uudistuksessa, Tarpeet, tietovarannot ja tiedontuotannon kehittämisen suuntaviivat (SOSTE 2020).
Haikarin mukaan julkisia palveluja ja yritystoimintaa koskevien tilastojen rinnalle tarvitaan tietoa, joka kuvaa järjestötoiminnan kirjoa mahdollisimman osuvasti. Tiedon avulla nivotaan järjestöjen palvelut, järjestöjen auttamistyö ja vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen suunnitteluun, valmisteluun ja toteutukseen.
Tieto on aivan välttämätön edellytys yhteistyölle. Mutta sen lisäksi tarvitaan käytännön luottamusta ja yhteistyötä maakunnallisten, seudullisten ja paikallisten asiakaslähtöisten tuki- ja palvelupolkujen rakentamisessa.
Monien maakuntien sote-valmistelussa on nyt erittäin hyviä suunnitelmia nivoa järjestöjen työ maakuntien osallisuus- ja hyvinvointityöhön. Työskentelyn painopiste saattaa olla jopa aikaisempaa paikallisempaa ja seudullisempaa tulevaisuuden sote-keskushankkeen myötä.
Jorma Niemelä
Ps. Janne Haikarin selvityksessä on lainattu kuviotani, jonka sanotaan heijastelevan ”Niemelän vaalimaa ajatusta niin sanottujen yhteiskunnallisten yritysten roolin vahvistamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa”. Olen lukuisissa julkaisuissa, artikkeleissa ja blogeissa vaalinut yhteisö- ja solidaarisuustalouden vahvistamista, en missään nimessä yksistään yhteiskunnallisten yritysten. Yhteisötalouteen luetaan niin järjestöjen palvelutuotanto kuin toki myös yhteiskunnalliset yritykset.
doktriini.wordpress.com 