Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja koko sote-järjestelmän tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa on viime ja tämän vuoden aikana läpivalaistu. Paljon on kehitettävää. Mutta ydinkysymys on, miten edes järjestöpuolella saataisiin heikkenevissä rahoitusnäkymissä uusi buusti päälle?
Loppukeväästä julkaistu selvitys Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:19) osoitti, että sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat sitoutuneita palveluiden, prosessien, toimintamallien, työmenetelmien ja järjestelmien kehittämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Kuten selvityksen esipuheessa totesin, järjestöjen kehittämistoiminnan yhteistyö korkeakoulujen kanssa oli suhteellisen laajaa. Selvitys toi esille myös järjestöjen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan monipuolisuuden.
Selvitys osoitti – valitettavasti – myös kääntöpuolen. Järjestöjen TKI on kokonaisuutena jäsentymätöntä. Se on monilta osin huonosti verkottunut suomalaiseen innovaatiojärjestelmään. Järjestöt tekevät paljon keskinäistä yhteistyöstä, mutta TKI-toiminta ei ole saanut valtakunnallista hahmoa.
Strateginen ajattelu olla mukana sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on heikkoa. Järjestöjen TKI:n tukipalvelut ovat hajanaisia ja määrittelemättömiä. Innovaatioketju ovat osin rikki. Järjestöjen kohtelu immateriaalioikeuksissa ei ole kannustava.
Paljon on siis hyvää pohjaa olemassa olevassa toiminnassa, mutta kokonaisuudessa ja strategisessa asemoinnissa on nyt kehittämisen paikka.
Maisema ei paljon sen kummempi
Eipä paljon lohdullisempi arvio ollut selvityksessä, joka keskittyi koko suomalaiseen sote-järjestelmän tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Kalle A. Piiraisen ja muiden selvittäjien analyysi on julkaistu nimellä SOTE-järjestelmän rakenteellista kehittämistä. Toimintamalleja sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan edistämiseen (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:55).
Selvityksessä todetaan, että hankkeissa sinällään saadaan hyviä tuloksia, mutta hanketoiminta on ollut suhteellisen tehotonta järjestelmätasolla. Syyksi arvellaan sitä, että nykyisen järjestelmän rakenne, jossa palvelujen järjestämisen ja tuottamisen vastuut ovat verrattain hajallaan ja suhteellisen pienissä yksiköissä.
Erilaisissa rakennerahastojen, Kaste-ohjelman, Tekesin / Business Finlandin, Sitran ja muissa vastaavissa ”ohjelmissa on hanketasolla saatu aikaan hyviä tuloksia, mutta rahoituksen epäjatkuvuuden ja perustyön tiukkojen resurssien, puutteellisen johdon sitoutumisen tai TKI-työn strategisen ohjelmoinnin, tai joidenkin näiden tekijöiden yhdistelmän vuoksi, hankkeiden tuloksena syntyneiden toimintamallien juurtumisen kanssa on ollut ongelmia”.
Selvityksessä kaipaillaan vahvempaa strategisuutta, pitkäjänteisyyttä ja laaja-alaisuutta, sidosryhmien intressien yhteensovittamista ja sidosryhmien osallistamista myös asiakas-/ruohonjuuritasolla, sosiaalihuollon ja terveydenhoidon erilaisten TKI-toiminnan käytäntöjen yhtenäistämistä, TKI-toiminnan tulosten ja tiedon tehokkaampaa levittämistä ja hyödyntämistä, näyttöön perustuvan toimintatavan ja tiedolla johtamisen periaatteiden parempaa linkittämistä TKI-toimintaan ja TKI-hankkeiden rahoituksen parempaa jatkumoa tutkimuksesta kaupallistamiseen.
Miten dynaaminen kehitystyö lähtisi liikkeelle?
Kuten blogissani Kykenevätkö järjestöt uudistamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa? (14.5.2020) totesin, muutos on mahdollista. Nyt tarvittaisiin innostuneita ja visionäärisiä järjestötoimijoita, jotka yhteisvoimin alkaisivat määritellä strategisia tavoitteita ja raivata ruohottunutta polkua kohti innovaatiojohtajuutta järjestöille keskeisillä alueilla – siitäkin huolimatta ja juuri siksi, että koko sote-kentän TKI-toiminta on monilta osin hajanaista ja sekavaa.
Edelleen kirjoitin keväällä, että toki tarvitaan erilaisten keskus- ja liitto-organisaatioiden hallinnollisia ratkaisuja ja resurssointia. Mutta on turha kuvitella, että dynaaminen kehitystyö toteutuisi pelkillä hallinnollisilla ylätason ratkaisuilla – nyt tarvitaan järjestötoimijoiden dynaamisen TKI-ekosysteemin ja sen tukipalveluiden kehittämistä. Liikkeellelähtöä kiirehtii sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jonka toteutuminen nyt tällä hallituskaudella toivottavasti tapahtuu.
Tämä on senkin tähden tärkeää, että kansalaisyhteiskuntatutkimusta ja -koulutusta ajetaan korkeakoulujärjestelmässä alas (ks. blogini Kansallinen häpeä: Kansalaisyhteiskuntatutkimusta ja -koulutusta ajetaan alas 5.3.2020).
Pahoin pelkään, että moni järjestövaikuttaja on tyytyväinen oman järjestönsä TKI-panostuksiin. Ja siihen on varmasti aihettakin. Mutta katseen pitäisi nyt kuitenkin kohota kokonaisuuden tasolle ja niihin haasteisiin, joita meillä on edessämme.
Laajemman liikkeellelähdön pitää tapahtua tilanteessa, jossa järjestöjen rahoituksen näkymät ovat epävarmat. Se ei ole kuitenkaan syy paikoillaan pysymiseen vaan se on nimenomainen syy liikkeellelähtöön. Vähemmällä on saatava aikaan enemmän.
Jääkö selvitys Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? lojumaan arkistoihin vai ottaako jokin tai jotkut tahot sosiaali- ja terveysjärjestöjen laajalla kentällä kopin?
Jorma Niemelä
doktriini.wordpress.com 