PIKA-ANALYYSI – Tuore versio hallituksen esityksestä eduskunnalle hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sisältää yli 1400 sivua tekstiä, roimasti enemmän kuin edellinen maakuntaversio.
Lausuntokierroksella sote-pakettiin on tullut järjestöille muutamia tärkeitä uusia avauksia ja painotuksia.
Lyhyessä ajassa on vaikea tehdä täsmällistä vertailua kahden järkälemäisen dokumentin välillä. Siksi katson nyt vain sen, miltä uusi, lainsäädännön arviointineuvostolle 14. 10. lähtenyt luonnos näyttää järjestöjen kannalta ja miten järjestöjen tulisi nyt reagoida.
Olen käynyt läpi kansalaisyhteiskuntaa, järjestöjä ja yleishyödyllisiä yhteisöjä koskevat maininnat lakipaketista. Pelastustoiminnan puolella järjestöjen asema oli niin edellisessä kuin tässäkin lakipakettiversiossa hyvin esillä. Mutta sitä en seuraavassa arvioi.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle neuvottelumekanismi
Ehkä konkreettisin uusi asia on se, että hyvinvointialueen olisi neuvoteltava vähintään vuosittain yhdessä alueen kuntien sekä muiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien toimijoiden kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevista tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta.
Nämä neuvottelut toimisivat edellä mainittujen toimijoiden yhteisenä foorumina, jossa olisi mahdollista muodostaa yhteinen käsitys alueen väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tarpeista, asettaa yhteiset tavoitteet, sopia toimenpiteistä, eri toimijoiden roolista, seurannasta sekä sopia muista yhteistyön toteuttamiseen liittyvistä asioista.
Vielä perusteluissa mainitaan, että kukin hyvinvointialue voisi määrittää tarkemmat yhteistyörakenteet alueelliset erityspiirteensä huomioiden yhdessä alueen kuntien ja muiden edellä mainittujen toimijoiden kanssa.
Ehdotus vastaa hyvin pitkälle sitä, mitä aikoinaan ehdotin osallisuus- tai osallisuus- ja hyvinvointineuvoston nimellä kulkevana toimintana. Toisaalla lakiperusteluissa todetaan, että osassa tulevilla hyvinvointialueilla on jo perustettu järjestöneuvottelukuntia järjestöjen toimintaedellytysten ja yhteistyön edistämiseksi.
Hyvinvointialueilla ja järjestöissä joudutaan nyt miettimään näiden keskinäistä suhdetta. Tärkeintä on se, että ainakin kerran vuodessa katsotaan alueen hyvinvoinnin ja hyvinvoinnin puutteiden kautta kunkin toimijan roolia ja tehtävää.
Yhteistoiminta-alueista ei kovin paljon puhuta lakiesityksessä. Järjestöjen keskeinen tehtävä on siis toimia ja edustaa tahojaan omalla hyvinvointialueellaan. Siksi ei voi liikaa painottaa maakunnallista eli hyvinvointialuekohtaista yhteistyötä järjestöjen ja hyvinvointialueen kesken. Valtakunnallisesti sitten voidaan tuottaa alueiden järjestöille dataa, viestintäaihioita, digitaalisia alustoja jne.
Poliittisen valtuuston tehtävä ja kansalaisyhteiskunta
Lakiperusteluissa korostetaan vielä erikseen aluevaltuuston roolia suhteessa kansalaisyhteiskuntaan. Se voisi toimialansa puitteissa edistää asukkaiden, asukasryhmien ja kansalaisyhteiskunnan oma-aloitteista toimintaa, omaehtoista kansalaisosallistumista myös muilla eri keinoilla.
Hyvinvointialueen antama tuki voi lakiperustelujen mukaan olla esimerkiksi työvälineisiin, viestintään tai toimintaan liittyvää. Asukkaiden lisäksi toimijoina voivat olla erilaiset järjestöt ja yhteisöt, kansalaisjärjestöt, palvelujen käyttäjäyhdistykset, verkostot, projektit, kampanjat, yritykset ja säätiöt.
Tässä yhteydessä nostetaan esiin sote-järjestöjen yksi oleellisimmista tehtävistä: Monilla järjestöillä on tärkeä rooli edustaa sellaisia, heikommassa asemassa olevia väestöryhmiä, joiden ääni muutoin voi jäädä yhteiskunnallisessa osallistumisessa kuulumattomiin.
Juuri tässä järjestöjen on mahdollista profiloitua. Kysymys ei ole siis järjestötoiminnan tukemisesta vaan järjestöjen roolin tukemisesta kansalaisten, väestöryhmien, aliedustettujen, syrjäytettyjen, vammaisten, sairaiden ja köyhien äänenä ja tarvittaessa puolestapuhujana. Tässä järjestöt toimivat hyvinvointivaltion työparina inkluusion toteuttamisessa. Että kaikki pysyisivät mukana.
Asiakasyhteistyö edustaa parhainta yhteistyön konkretiaa
Yhteistyövelvoitteen lisäksi hyvinvointialueita patistellaan edistämään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikuttamismahdollisuuksia esimerkiksi siten, että hyvinvointialueen asukkaita ohjataan järjestöjen toiminnan piiriin, kuten vertaistukeen tai vapaaehtoistoimintaan. Lisäksi hyvinvointialue voisi antaa asiantuntija-apua, toimitiloja ja harkinnan mukaan myös avustusta järjestöille.
Mutta vielä kokonaisvaltaisempi ja fiksumpi on hyvinvointialueen velvollisuus sovittaa yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut muiden toimijoiden palvelujen kanssa. Näiksi muiksi toimijoiksi luetellaan järjestöjen, työterveyshuollon tai yksityisten palveluntuottajien palvelut. Hyvinvointialue voi itse päättää millä tavoin yhteensovittaminen toteutetaan.
Tärkeä nosto on se, että hyvinvointialue voi päättää esimerkiksi yhteistä toimielimestä edistämään palveluiden yhteensovittamista.
Järjestöjen on äärettömän tärkeää olla valmiudessa, kun näitä palvelupolkuja ja palvelukokonaisuuksia aletaan alueellisesti muodostaa. Jos tämä hieno esitys yhteisestä toimielimestä toteutuu, palvelutuotantojärjestöjen on oltava keskenään hyvinvointialueittain yhteistyössä niin, että ne voivat muodostaa yhteisiäkin kantoja sen lisäksi, että ne edustavat hyvinkin moninaisia väestöryhmiä.
Palvelutuotantojärjestöjen haasteet ennallaan
Palvelutuotantojärjestöjen osalta – joita on toista tuhatta niitäkin – kiinnostavaa on se, kyetäänkö hallitusohjelman lupausta järjestöjen palvelutuotannon turvaamisesta konkretisoimaan mitenkään. Eipä juurikaan. Huolta kannetaan pk-yrityksistä. No olkoon, käsitetään järjestöjen palvelutuotanto sitten osana pk-yrityksiä.
Lakiperusteluissa ennakoidaan, että sosiaali- ja terveyspalveluissa ja muissakin hyvinvointialueiden hankinnoissa on todennäköistä, että hyvinvointialueen koko alueen laajuisten tai keskitetysti yhteishankintoina toteutettavien hankintojen koko kasvaa. Hankintojen edelleen keskittyessä on kuitenkin lakiehdotuksen laatijoiden mielestä edelleen mahdollista huomioida myös pk-yritysten mahdollisuudet päästä tarjoajiksi. Tässä ei kanneta huolta järjestöjen varsinaisista sote-palveluista, mutta teksti sopii hyvin myös järjestöjen palvelutuotantoon. – Mainittakoon, että tässä palveluilla tarkoitetaan Valviran luvilla, myös ilmoituksenvaraisilla luvilla, toimivia palveluja.
Asetettujen vaatimusten tulee olla oikeassa suhteessa hankinnan laatuun ja laajuuteen, korostetaan perusteluissa. Samoin arvioidaan, että pienemmillä toimijoilla on hyvät mahdollisuudet tuottaa palveluja erityisesti palvelusetelillä toteutettavissa palveluissa, minkä osalta säädetään erikseen palvelusetelilaissa. Pienemmillä palvelutuottajilla on myös mahdollisuus huomioida joustavasti uusia innovaatioita ja soveltaa tehokkaaksi havaittuja uusia toimintamalleja, todetaan.
Viisasta politiikkaa olisi se, että useiden eri yksityisten palveluntuottajien käyttäminen hyvinvointialueen hankinnoissa pienentäisi myös riskejä hankitun palvelutoiminnan äkillisestä katkeamisesta verrattuna siihen, että palvelujen hankinta keskitettäisiin yhdelle tai muutamalle palveluntuottajalle, jolloin esimerkiksi yksittäisen palveluntuottajan konkurssilla olisi mittavammat vaikutukset hyvinvointialueen palveluntuotantoon. Tai – tähän voisi lisätä – toteutuu se mahdollisuus, mikä tapahtuu Norjassa. Attendo on ilmoittanut vetäytyvänsä hoivamarkkinoilta, kun ei tule profitteja tarpeeksi.
Lakiperusteluissa ideoidaan, että pienemmät toimijat huomioiva kilpailutus voitaisiin toteuttaa esimerkiksi hyväksymällä yhteistarjoukset erilaisilta ryhmittymiltä, kuten osuuskunnilta tai muilta yhteistyöryhmiltä. Ryhmittymänä toimimalla myös pienemmät yritykset – ja lisäisin: järjestöt – voivat täydentää toistensa osaamista, jolloin ne pystyvät tarjoamaan myös laajempia hankintakokonaisuuksia. Mielestäni järjestöillä on juuri tällaista huikea erilaista ja monipuolista osaamista, joka on kuitenkin pilkkoutunut eri järjestöihin. Siksi nyt kannattaa käyttää hankintalain ryhmittymämahdollisuutta – juuri kuten jotkut työllistämisjärjestöt ovat menestyksekkäästi tehneet muiden muassa Tampereella niin sanotulla Socialan mallilla.
Hankinnoissa on mahdollista hyväksyä myös osatarjouksia. Hankintojen kilpailuttaminen pienempinä osakokonaisuuksina voi lisätä jossakin määrin ostajien hallintotyötä, mutta pienempien yritysten ja järjestöjen palvelutarjonnan säilyminen mahdollistaa sen, että tarjouskilpailuihin voi osallistua jatkossakin useampia toimijoita.
Kun palvelukokonaisuuksien hahmottamiseen saattaa tulla oma elimensä, kun keskitetyt yhteishankinnat lisääntyvät ja jos laajoja ryhmittymiä suositaan, palvelutuotantojärjestöjen tulisi nyt järjestäytyä jokaisella hyvinvointialueella. Digitaalinen yhteistyöalusta, Yhteisen hyvän alusta, on parhaillaan syntymässä juuri tätä tarkoitusta varten Alustapalvelu Socialan ja Kuntien Tieran yhteistyöllä.
Hyvinvointialueen TKI kutsuu järjestöjä – turhaanko?
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistyö hyvinvointialueilla on esillä kahtakin kautta. Ensinnäkin sosiaalialan osaamiskeskuksia kuvattaessa todetaan järjestöt yhtenä osaamiskeskuksen muodostajatahona. Muutamissa järjestöt ovatkin mukana.
Mutta oleellisen tärkeää on se, että lakiesityksen mukaan hyvinvointialue osallistuisi kansalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Työterveyslaitoksen kanssa ja toimisi yhteistyössä kuntien sekä koulutus-, kehittämis- ja tutkimustoimintaa harjoittavien organisaatioiden kanssa. Kiinnitäisin huomiota lauseeseen, jonka mukaan tutkimusperustaisessa kehittämistoiminnassa yhteistyö yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja alan järjestöjen kanssa olisi tärkeää.
Järjestöjen eväät ovat aika levällään tässä TKI-toiminnassa kuten Rannan ja muiden julkaisu Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta (2020) kuvaa.
Kummallinen unohdus – tai kansallinen muistinmenetys
Lakiperustelut ovat totaalisen steriilit yhteen Suomen suurimman sosiaalialan toimijakokonaisuuden suhteen. Sanaa diakonia ei löydy ainakaan minun hakukoneeni toimesta yhdeltäkään sivulta. Kokeilin toisellakin hakumahdollisuudella. Tulos: 0/0.
Unohdusta ei voi ymmärtää, kun tutkimusten mukaan diakonia ottaa useilla paikkakunnilla ja varsin usein vastaan kaikki ne, jotka ovat pudonneet hyvinvointivaltion ja -järjestelmien turvaverkoista. Ja kun monissa THL:n tutkimusraporteissa nostetaan diakoniatyön merkitys vaikeimmassa asemassa olevien tavoittamisessa!
Onneksi löytyy yleislausuma, että hyvinvointialueet voisivat tehdä moninaista yhteistyötä myös esimerkiksi seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa.
Perhekeskusten osalta sentään muistetaan seurakunnat toimijoina. Perhekeskus on monialainen palveluiden verkosto, johon kuuluvat lasten ja perheiden perustason sosiaali- ja terveyspalvelut ja ne hyödyntävät toiminnassaan erityspalveluiden konsultaatiomahdollisuuksia. Lakiperusteluissa todetaan, että perhekeskuksen keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat kunnan sivistystoimen palvelut, järjestöt sekä seurakunnat, ja sen johtamisessa hyödynnetään verkostojohtamisen käytäntöjä.
Jorma Niemelä
doktriini.wordpress.com 