Sosiaali- ja terveysalan järjestöillä on edessään paljon mittavia mahdollisuuksia. Silti lähivuosina edessä on useita riskejä, joiden taittamiseksi kannattaa nyt kaikkien – päättäjien, virkamiesten ja järjestöihmisten – yhdessä ponnistella.
Suomi, sen kansalaisten yhdessä rakentama hyvinvointivaltio ja kansalaiset tarvitsevat kansalaisyhteiskuntaa.
Eilen uutisoitiin, että Suomen järjestökentän johtoa oli tammikuussa kokoontunut keskustelemaan järjestöjen tulevaisuudesta ja toimintaedellytyksistä. Kattojärjestöjen Sosten, Allianssin, Kulta ry:n ja Olympiakomitean järjestämässä seminaarissa aihetta oli pohdittu useammasta näkökulmasta: miten sote-uudistus, Veikkauksen rahapelituottojen väheneminen sekä kuntatalouden kurjuus vaikuttavat järjestöjen toimintaan.
Paikalla oli ollut ministeriä, europarlamentaarikkoa, kansanedustajaa, kaupunkijohtoa ja montaa muuta tahoa. Olipa hienoa, että kovatasoinen joukko oli pohtimassa lähivuosien näkymiä ja ennen kaikkea riskejä.
Luennoidessani sosiaali- ja terveysalan järjestöille olen nostanut esiin erityisesti viittä riskiä. Jos ensin havainnollistan sote-järjestökentän kokonaisuutta seuraavalla kuviolla:
Ja sitten jäsennän viisi erityistä haastetta, jotka koskettavat nimenomaan sote-järjestöjä. Ne ovat seuraavat:
Seuraavassa avaan hieman enemmän kohta kohdalta riskejä. Kuten kuvio havainnollistaa, ongelmat ovat kohtuullisen selkeästi paikannettavissa – osa ongelmista koskee 11 000 sote-järjestöstä vain noin kymmentä prosenttia, ei kaikkia ellei heijastusvaikutuksia oteta huomioon. Silti riskien realisoituminen voi olla tietyille kansanryhmille raju isku.
En väitä, että luettelossa olisi kaikki riskit huomattu ja huomioitu. Usein isoilla muutoksilla on myös ennakoimattomia seurauksia – hyvässä ja pahassa. Emmekä osaa nyt esimerkiksi ennakoida pandemian kaikkia vaikutuksia toimintaan eikä talouteen.
Viisi probleemaa
Sote-lakiesitys sälyttää hyte-toimintojen järjestöyhteistyövastuuta sekä kunnille että hyvinvointialueille (1). Sinänsä hyvä tarkoitus voi johtaa siihen, että kumpikaan taho ei ota vastuuta riittävästi – varsinkin, jos molemmat tahot ovat talousahdingossa. Siksi on tärkeää olla hahmottamassa sellaisia palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja, joissa järjestöillä on tärkeä oma paikkansa ja roolinsa kansalaisen tukena. Tässä SOSTEn ja verkostojärjestöjen yhteisen hankkeen osaaminen ja ammattitaito punnitaan: Miten en osaavat olla rakentamassa näitä konkreettisia mallinnuksia ja toteutuksia yhdessä paikallisten ja alueellisten järjestöjen kanssa.
Toiseksi ja hyvin haastavaksi – ja edelliseen vahvasti liittyväksi – riskiksi olen nostanut sen, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rahoitusindikaattorit tunnistavat huonosti osallisuutta ja toimijuutta vahvistavaa järjestöjen paikallista perustyötä (2). Olen patistellut alan keskusjärjestöä paneutumaan jo nyt ennakolta tähän – vastuu tästä ei ole siellä paikallisella tasolla. Olen myös toistuvasti ehdottanut, että kokonaisuutta pyrittäisiin simuloimaan. Kannan erityisesti huolta paikallistason ja ruohonjuuritason osallisuutta ja toimijuutta vahvistavasta työstä. Toki se suurelta osin toimiikin vapaaehtoisesti ja varansa itse hankkien, mutta toiminnan koordinointi tarvitsee toki resursseja.
Osa sote-järjestöistä saa osan rahoituksestaan Veikkauksen tuotoista, jotka ovat vähentyneet koronan ja säädösmuutosten vuoksi ja joihin liittyy myös eettisiä ristiriitoja (3). Tässä Erkki Liikasen korkean tason työryhmä on pantu paljon vartijaksi, mutta olisi tärkeää, että järjestöt olisivat aktiivisesti konkreettisesti mallintamassa uusia ratkaisuja.
Neljäntenä riskinä näen välimuotoisten palveluiden paikan ja aseman (4), joka on uudessakin sote-lakiesityksessä osin heikosti jäsennetty, mikä on omiaan synnyttämään epävarmuutta. Jos järjestöt, kunnat ja hyvinvointialueet eivät tässä kykene selkeisiin ratkaisuihin, kärsijöinä ovat yhteiskunnassamme kaikkein huonoimmin pärjäävät, haavoittuvassa asemassa elävät ihmiset. Nämä palvelut eivät saisi jäädä järjestökiemuroiden ja -jännitteiden jalkoihin. Kaikkien olisi nähtävä yhteinen missio ja huolehdittava näiden palveluiden asemasta.
Viides riski tai haaste liittyy niin sanottuihin sote-markkinoihin. Paikalliset palvelutuotantojärjestöt joutuvat uuteen tilanteeseen, kun hankintayksikkö siirtyy kunnasta hyvinvointialueelle (5). Suurempi hankintayksikkö voi johtaa myös pienten toimijoiden ahdinkoon elleivät ne valmistaudu huolellisesti ja/tai ryhmity uudella tavalla. Heräämistä on juuri nyt – tai vasta – laajemmin tapahtumassa. Vastuu tästä on palvelutuotantojärjestöillä ja niiden yhteistoiminnalla, joka on alkanut rakentua erityisesti Alustapalvelu Socialan kautta.
Tulta päin!
Riskien määrä saattaa ahdistaa. Silti kannattaa norsua ottaa korvista kiinni ja paloitella se hahmotettaviin kokonaisuuksiin. Jokainen tarvitsee joko selkeää vaikuttamistyötä tai sitten järjestöjen omaa toimintaa – tai molempia.
Vaikuttamistyön kohteet vaihtelevat ongelman myötä. Osassa tarvitaan nyt vaikuttamistyötä eduskunnassa, osassa paikallisella ja/tai alueellisella tasolla päättäjiin.
Hyvän pohjan vaikuttamistyölle antaa se, että monet riskit on tunnistettu hallituksen esityksen perusteluissa. Ne vain ovat osin ratkaisuja vailla.
Jorma Niemelä
doktriini.wordpress.com 