Hyvinvointivaltio ja sen hyvinvointijärjestelmät tarvitsevat tuekseen – nyt ja sen tulevassa murroksessa – yhteisvastuuta, lähimmäisenrakkautta, sosiaalisuutta ja solidaarisuutta korostavan kansalaisyhteiskunnan. Kysymys on kaikessa kansassa ja elävässä elämässä toteutuvasta huolenpidon ja yhteisvastuun kulttuurista – siis arvoista ja asenteista, sanoi Jorma Niemelä Tampereen yliopiston Kestävät hyvinvointijärjestelmät -tutkimusohjelman (Sustainable Welfare Systems, SWS) Pyöreän pöydän keskustelutilaisuudessa 1.2.2021.
Otsikkona oli Mitä tarkoitamme kestävyydellä hyvinvointijärjestelmien kontekstissa? Seuraavassa otteita ajatuksista.
On alati luotava hyvinvointivaltion kansalaisyhteiskuntaperustaa. Hyvinvointivaltio toimii parhaiten solidaarisuuden ja lähimmäisvastuun yhteiskunnassa. Hyvinvointivaltion puolustaminen ei ole vain sen palvelujärjestelmän turvaamista vaan myös sen arvopohjan ja eettisen perustan kestävää rakentamista.
Hyvinvoinnin edellytykset voi jakaa kahteen toisiinsa kietoutuvaan ryhmään: lainsäädännöllis-institutionaalisiin ja kasvatuksellis-sivistyksellisiin. Kehittynyt sosiaalipoliittinen järjestelmä tarjoaa sosiaalista turvaa, tulonsiirtoja ja palveluja.
Inhimillisten kasvuprosessien kautta syntyy yhteiskunnallista toimintakykyä, osallisuutta, osallistumista ja sisäistä elämänhallintaa. Yhdessä ne tukevat yhteiskunnan koheesiota.
Molempia tarvitaan sosiaalisesti kestävään kehitykseen – jopa niin, että lainsäädännöllis-institutionaalisissa toimissa voidaan epäonnistua ilman kasvatuksellis-sivistyksellistä tukea.
Tämän mukaisesti hyvinvointia voidaan edistää kahden toisiaan tukevan strategian avulla. Poliittinen strategia vaikuttaa lainsäädäntöön, talouteen sekä palvelu- ja muihin instituutioihin. Voisi ajatella, että esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmäuudistus on selkeästi poliittis-lainsäädännöllinen prosessi. Sivistyksellinen strategia vaikuttaa ihmiseen, myös ihmisten kohtaamiseen, vuorovaikutukseen ja yhteisöihin. Yhteisöistä perhe ja kansalaisyhteiskunta korostuvat. Hyvinvointiin kasvetaan ja hyvinvointi saavutetaan suurelta osin kasvatuksen kautta, mikä Juha Hämäläisen (2006) mukaan tekee hyvinvoinnista keskeisen jäsentäjän kasvatuksen yhteiskunnallista merkitystä koskevissa pohdinnoissa. Tarvitaan siis soten ja sivistyksen liitto.
Luennossa nostettiin myös yhteisötalouden merkitys. Muutamissa tutkimusperinteissä yhteisötalous ymmärretään markkinoiden tai valtion epäonnistumisten ja heikkouksien (market/government failure) kautta. Tällöin yhteisötalous korjaisi tai täydentäisi yritysten tai valtion tuottamia palveluita. Tarkastelutapa on relevantti vain osin.
Hyödyllisempää on nähdä yhteisötalous visiona tulevasta oikeudenmukaisemmasta ja kestävämmästä taloudesta. Tällöin korostuvat yhteisötalouden arvopohjaisuus, rahatalouden ulkopuolelle kurottavien vaihtosuhteiden luominen sekä yhteisresurssien (commons) rakentaminen ja ylläpitäminen sekä kulttuurinen sopivuus eräiden yhteiskunnallisten haasteisiin vastaamisessa (Pirkkalainen, 2017).
Kansalaisyhteiskunnasta nouseva yhteisö- ja solidaarisuustalous on Suomessa ollut liiaksi alisteinen yrityspolitiikalle. Euroopan unionin suosituksista ja ohjelmista (parlamentti, komissio) huolimatta yhteisötaloutta viedään Suomessa ponnettomasti eteenpäin, vaikka se loisi ratkaisuja sosiaali-, terveys-, työllisyys-, alue-, kiertotalous- ja koko ympäristöpolitiikan moniin kiperiin kysymyksiin erityisesti reuna-alueilla ja erilaisissa marginaaleissa (Niemelä 2019, 29-37; The Future of EU policies for the Social Economy, 2018).
Esitys on kokonaisuudessaan yliopiston sivuilla.
doktriini.wordpress.com 