Kansallinen häpeä: Kansalaisyhteiskuntatutkimusta ja -koulutusta ajetaan alas

Jyväskylän yliopiston kansalaisyhteiskunnan asiantuntijuuden maisteriohjelma ajetaan alas kesään mennessä. Aiemmin vireä kansalaisyhteiskunnan tutkimus-, opetus- ja kehittämiskokonaisuus on kärsinyt pitkään resurssipulasta. Nyt on tulossa lopullinen kuolinisku.

Eikö kukaan yhteiskunnassamme herää?

Demokratiaan, osallisuuteen, toimijuuteen, yhteisöllisyyteen ja hyvinvointiin keskeisesti ankkuroituva kansalaisyhteiskuntamme on jäämässä vaille päätoimista akateemista oppituolia.

Myös yhteisö- ja solidaarisuustalous on ollut pitkään vailla akateemista oppituolia – vain osuustoiminnassa on ollut professuureja vaihtelevasti.

Kansalaisyhteiskunnassa kansakunnan elinvoiman lähde

Yhdistysrekisterissä on likimain satatuhatta yhdistystä. Niistä toimivia on noin 70.000. Rekisteröimättömiä yhdistyksiä on noin 30.000. Väkilukuun suhteutettuna yhdistyksiä on Suomessa todella paljon.

Muutama vuosi sitten Aaro Harju arvioi kansalaisjärjestöjen liikevaihdon olevan noin 5 miljardia euroa. Tästä julkisen rahoituksen osuus olisi noin kolmannes. Harjun mukaan kiinnostava tieto on, että julkisen rahoituksen osuus on Suomessa alle eurooppalaisen keskiarvon ja myös alhaisempi kuin Yhdysvalloissa.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjä on noin 10 000, joista 1100 tuottaa Valviran luvilla myös sote-palveluja. Henkilöstöä on noin 50 000, joista liki neljä viidesosaa on palvelutuotannon puolella.

Kaikkiaan järjestöissä työskentelee noin 80 000 työntekijää, joista noin kolmannes on osa-aikaisia. Taannoin järjestöissä työskentelevien osuus oli noin 3,5 prosenttia työssä olevasta työvoimasta. Luku oli suunnilleen sama kuin Aaron Harjun tietojen mukaan kansalaisjärjestötoiminnan osuus bruttokansantuotteesta.

Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja OK Siviksen vuonna 2018 teettämän tutkimuksen mukaan jopa 40 % Suomen väestöstä tekee vapaaehtoistyötä. Reilusti joka kolmas meistä eli 1,7 miljoonaa henkilöä tekee tavalla tai toisella vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyötä tehdään yhteensä yli 170 000 henkilötyövuoden edestä. Vapaaehtoistyön arvosta on erilaisia laskelmia, mutta se on joka tapauksessa useita miljardeja.

Yhteisö- ja solidaarisuustaloudelle olisi nyt tilaus

Järjestöjen toiminnasta osa on Euroopan unionissakin varsin tunnustettua yhteisö- ja solidaarisuustaloutta. Siihen lasketaan yhdistysten, säätiöiden, yhteiskunnallisten yritysten, osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden taloudellinen toiminta.

Yhteisö- ja solidaarisuustalous ei ole mikään marginaalinen ilmiö. Jaana Pirkkalaisen (2017) mukaan Euroopassa yhteisötalouden piirissä on 14,5 miljoonaa työntekijää (noin 6,5 prosenttia EU-27-maiden työllisistä) ja noin 7,4 prosenttia EU-15-maiden työllisistä. Yhteisötalouden osuus Euroopan palkkatyösuhteista kasvoi esimerkiksi vuosien 2002–2003 kuudesta prosentista vuosien 2009–2010 6,5 prosenttiin.

Euroopan parlamentin linjauksen mukaan yhteisötalous ja solidaarinen talous edistävät paitsi kestävämpää, älykkäämpää ja osallistavampaa talousmallia (smart and inclusive economic model) myös Euroopan unionin sosiaalista mallia. Nyt tälle toiminnalle olisi tilaus!

Tilanne tiede- ja ammattikorkeakouluissa

Suomessa valtio-oppia opetetaan kuudessa yliopistossa. Niin kuin pitääkin. Osa tästä tutkimuksesta on enemmän tai vähemmän satunnaisesti kohdistunut järjestötutkimukseen.

Suomessa kauppatieteitä opetetaan kymmenkunnassa eri yliopistossa ja muutamalla sivukampuksella. Koulutusohjelmia lienee yli sata. Niin kuin pitääkin.

Kansalaisyhteiskuntatutkimuksessa yliopistojen professuurien määrä on pian nollassa. Niin kuin ei pidä.

Yhteisö- ja solidaarisuustaloudessa on ollut osuustoimintaa koskevia professuureja vaihtelevasti – osin lahjoitusvaroin. Nyt ilmeisesti sillä puolella ollaan saamassa jälleen jotain edistystä, ja erityisenä haasteena on sote.

Merkittävää on ollut myös OP Ryhmän entisen pääjohtajan, vuorineuvos Reijo Karhisen toiminta työelämäprofessorina (Professor of Practice) Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksella. Karhinen kehittää Itä-Suomen yliopistossa annettavaa osuustoimintaopetusta ja -tutkimusta kasivuotiskaudellaan.

Järjestöjen ja yhteiskunnallisten yritysten palvelutuotantoa varten ei ole yhtään professuuria ikinä ollutkaan, vaikka ala työllistää liki 40 000 ihmistä ja liikevaihto on 1,7 miljardia. Ja yhteiskunnassa on ryhmiä, jotka ihmisoikeusperustaisesti tarvitsisivat nimenomaan elämänmittaisia palveluja ja vahvaa sitoutumista heidän palvelemiseensa.

Ammattikorkeakouluista aktiivinen on ollut erityisesti Humanistinen ammattikorkeakoulu. Diakonia-ammattikorkeakoululla on ollut merkittäviä hyvinvointiin ja järjestöihin liittyviä hankkeita, ja Xamk on spesialisoitunut erityisesti nuorisotutkimuksen kautta järjestöihin. Muillakin on ollut järjestöihin liittyviä hankkeita.

Ammattikorkeakoulukentältä voisi nousta merkittävä potentiaali kansalaisyhteiskuntatutkimukseen ja -kehittämiseen. Tunnettu ja tuottelias pohjoismaalainen kansalaisyhteiskuntatutkija on professori Lars Trägårdh, jonka työpaikka on Ersta Sköndal Bräcke högskola Ruotsissa.

Väitöskirjoissa laaja spektri, mutta systemaattiseen työhön tarvitaan oppituoli

Toki eri korkeakouluissa ja eri oppiaineissa tehdään väitöskirjoja, jotka kohdistuvat järjestöihin.

Esimerkiksi viime vuonna Maija Helminen väitteli Turun yliopistossa oikeussosiologian ja kriminologian alueella suomalaisten kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksista ajaa ja toteuttaa arvojaan rikosoikeusjärjestelmässä, Päivi Heimonen väitteli Tampereen yliopistossa sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan ja johtajuuden rakentumisesta yhteiskunnallisten muutosten keskellä ja Tapani Hautamäki väitteli Itä-Suomen yliopistossa suomalaisesta urheilujohtamisesta – ja urheilujohtaminenhan tapahtuu järjestöissä.

Edellisenä vuonna eli 2018 Jyväskylän yliopistossa väittelivät Hanna Laitinen nuorisojärjestöjen hybrideistä toimintalogiikoista ja Kirsikka Selander työhyvinvoinnin paradokseista kolmannen sektorin palkkatyössä.

Samaisena vuonna Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Tytti Nahi väitteli yritysten ja kansalaisjärjestöjen vuorovaikutuksesta köyhyyden vähentämiseksi. Osallistavan liiketoiminnan yhteiskehittäminen tapahtui Intian ja Sri Lankan slummeissa ja kylissä. Myös Teresa Haukkalan vähähiiliseen energiajärjestelmään siirtymistä koskevassa väitöskirjassa tarkastellaan myös ruohonjuuritason toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan yhteistä motivoitumista muutoksen ajamisessa.

Luettelo ei ole täydellinen mutta teemojen monipuolisuudessa kuvaava. On välttämätöntä, että järjestöjen työ kiinnostaa satunnaisesti eri yliopistoissa ja eri oppituolien alueella, mutta se ei korvaa sitä systematiikkaa, jota Martti Siisiäinen ja Tapio Litmanen joukkoineen tekivät parhaina aikoina spesifistä oppituolista käsin Jyväskylässä.

Mistä ratkaisu?

Korkeakouluilla on autonomia. Yliopistolain mukaan yliopistoilla on itsehallinto, jolla turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Koulutusvastuista sovitaan kuitenkin opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Valtio ei siis voi määrätä jotain yliopistoa, että sen pitää järjestää kansalaisyhteiskuntatutkimusta ja -koulutusta. Sama koskee ammattikorkeakouluja.

Korkeakoulut ovat olleet ahtaalla viime vuosina taloutensa kanssa. Entisenä korkeakoulurehtorina tunnen tilanteen kohtuullisen hyvin. Leikkauksia on ollut pakko tehdä, mutta onko juuri kansalaisyhteiskuntatutkimus alue, johon ei löydy rahoitusta?

Jyväskylän vireä kausi kansalaisyhteiskuntatutkimuksessa lähti liikkeelle pääministeri Matti Vanhasen I hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman ponnistuksista. Politiikkaohjelmaa johti Seppo Niemelä.

Liikkeelle päästiin lahjoitusprofessuurin avulla 2008. ”Jyväskylän yliopistossa käynnistynyt kansalaisyhteiskuntahanke on merkittävä aluevaltaus kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa koskevassa yliopistollisessa koulutuksessa ja tutkimuksessa. Maassamme on alaan liittyvää opetusta eri puolilla, mutta se on hajallaan ja lähinnä yksittäisten intressien varassa; vahvat keskittymät puuttuvat. Jyväskylän yliopisto on halunnut vastata tarpeeseen kehittää kansalaisyhteiskunnan asiantuntijuutta sekä luoda vahva ja vaikuttava keskittymä alalle”, hehkutti silloinen rehtori Aino Sallinen.

Seuravana vuonna julkaisimme teoksen Ammattikorkeakoulut kansalaistoiminnassa (Holopainen, A & Lind, K. & Niemelä, J. [toim.], Oikeusministeriö 2009). Sillä pyrimme rohkaisemaan ammattikorkeakouluja aktivoitumaan kansalaisyhteiskuntatutkimuksessa, -opetuksessa ja -kehittämisessä.

Mistä löytyy nyt uusi draivi ja mistä löytyy ratkaisu? Ovatko järjestöt olleet aktiivisia korkeakouluihin päin? Onko KANE eli kansalaisyhteiskuntapolitiikka neuvottelukunta vaatinut resurssointia? Onko korkeakoulujen johdolle kerrottu kansalaisyhteiskuntatutkimuksen välttämättömyydestä? Onko selvitetty lahjoitusprofessuurien mahdollisuuksia?

Jorma Niemelä

Ps. Jos tiedoissani on puutteita, mielihyvin otan tietoja vastaan (jorma.niemela [@] doktriini.fi) ja teen korjauksia blogiini.